Ehdokkaat vaalipiireittäin:

Helsingin
Uudenmaan
Varsinais-Suomen
Satakunnan
Ahvenanmaan maakunnan
Hämeen
Pirkanmaan
Kymen
Etelä-Savon
Pohjois-Savon
Pohjois-Karjalan
Vaasan
Keski-Suomen
Oulun
Lapin


-

Suomen Keskusta

Lähde: http://fi.wikipedia.org

Suomen Keskusta (Kesk.) on yksi Suomen kolmesta suuresta puolueesta. Se perustettiin 1906 nimellä Maalaisliitto pyrkimyksenä maaseudun epäkohtien poistaminen ja itsenäisen talonpoikaisväestön aseman turvaaminen. Keskustan kannatus on edelleen laajaa maaseudulla, mutta se on pyrkinyt kehittymään 1950-luvulta lähtien valtakunnalliseksi keskustalaiseksi puolueeksi – nimi muutettiin muotoon Keskustapuolue 1965 – ja esittänyt ajoittain hyvinkin liberaaleja linjauksia. Tässä sen kehitys muistuttaa muiden Pohjoismaiden agraaripuolueiden muutosta keskustalaisiksi yleispuolueiksi. Toisaalta puolue on erityisesti maatalouteen liittyvissä kysymyksissä puoluekartan konservatiivisimpia haluten säilyttää mittavat maataloustuet, joiden uskotaan turvaavan ympäristöystävällisen ruoantuotannon ja säilyttävän maan omavaraisuuden kriisitilanteissa.

Puolue on toisen maailmansodan jälkeen kamppaillut SDP:n, SKDL:n ja Kokoomuksen kanssa suurimman puolueen asemasta Suomessa. Keskusta on vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeen Suomen suurin eduskuntapuolue 55 kansanedustajapaikalla eduskunnan kaikkiaan 200 paikasta.

Liberaalinen Kansanpuolue liittyi 1982 Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi, josta keskusta peri Liberal Internationalin jäsenyyden ja taloudelliset vastuut. Suomen Keskusta on myös European Liberal Democrat and Reform Partyn jäsen ja liittynyt näiden liberaalisiin manifesteihin. Keskustan jäsenet Euroopan Parlamentissa ovat Euroopan liberaalien ja demokraattien allianssin jäseniä.

Eurooppalaisittain Suomen Keskustan kaltaisen pohjimmiltaan agraarin keskustalaisen puolueen kannatuksen laajuus on kuitenkin ainutlaatuinen ilmiö.

Eduskuntapuolueet esittelyssä:

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Suomen Keskusta
Kansallinen Kokoomus
Svenska folkpartiet i Finland
Suomen Kristillisdemokraatit (KD)
Vihreä liitto
Vasemmistoliitto
Perussuomalaiset


Painonnostontaito-opas

Pikalainaa luotettavasti !